Luovan etsinnän tiellä

1 марта 2011

Danila Rešta kuuluu marilaisten taiteilijoiden nuoreen polveen. Hän on lahjakas taidemaalari, graafikko, kuvittaja ja pilapiirtäjä.

Rešta syntyi taiteilijaperheeseen Joškar–Olan kaupungissa vuonna 1981. Hänen äitinsä isä Ivan Mihailin oli samoin taiteilija, Marin neuvostotasavallan valtionpalkinnon ja Olyk Ipai –palkinnon saaja.Danila Rešta valmistui Joškar–Olan taideopiston maalaustaiteen linjalta vuonna 2004. Hänen teoksiaan on nähty useissa näyttelyissä Marissa, Venäjällä ja ulkomailla. Niitä on tallella mm. Marin tasavallan kuvataidemuseossa sekä yksityiskokoelmissa kotimaassa ja ulkomailla. Rešta on ollut Venäjän federaation taiteilijaliiton jäsen vuodesta 2007. Taiteen ohessa Danila Rešta harrastaa urheilua ja matkailua. Hänen ensimmäinen kotimainen yksityisnäyttelynsä olikin nimeltään Eurooppa. Se nähtiin Marin kuvataidemuseon suojissa vuonna 2006. Taiteilijan ensimmäinen Sex and the city –niminen yksityisnäyttely oli pidetty vuotta aikaisemmin linnan tiloissa Itävallassa. Itävallan–, Italian– ja Saksan–matka oli tuloksekas nuorelle taiteilijalle. Häneltä syntyi tuolloin maisemamaalauksia, muotokuvia ja harjoitelmia. Rešta sai uusia ystäviä ulkomaisista taiteentuntijoista.

Kiintymys Marin kansalliseen kulttuuriin on siirtynyt miespolvesta toiseen Mihailinin–Reštan taiteilijasuvussa. Tämän suvun ihmisten taidetta nähtiin kerran Kolme sukupolvea: yksi perhe, yksi kansa –nimisessä taidenäyttelyssä, joka pidettiin Marin kuvataidemuseon suojissa. Danilan isoisän Ivan Mihailinin ansiot taiteen alalla huomioitiin aikoinaan Marin neuvostotasavallan ansioituneen taiteenharjoittajan arvonimellä.

Marin kansanperinne elää Danila Reštan tuotannossa. Hän tutkii ja käsittelee syvällisesti kansan kulttuuria ja vaiheita eikä juuri hairahdu pintapuoliseen tyylittelyyn. Marien kansallisen kulttuurin kohtalo on nuorten ihmisten käsissä. Vaaliakseen ja jatkaakseen kansallisia perinteitä heidän on tunnettava oman kansansa kulttuuriperintönsä ja sovellettava sitä nykyoloihin. "Muisto voi jatkaa jopa kauan sitten sammunutta ihmiselämää", kirjailija Anatoli Aleksin huomautti aikoinaan. Kiintymys kotiseutuun ja esi–isien muisto on periytynyt äidinisältä ja vanhemmilta Danila Reštalle.

Nuori taiteilija etsii jatkuvasti uutta. Danila uskoo että hänen parhaat teoksensa ovat vielä edessä päin.

Carelia Nro 3-2011